Kulkurin kappeli

Ajatus kappelista ja sen rakentamisesta tuli aivan yllätyksenä yhtenä syysiltana kappelin rakennuttajalle Jouni Nesteelle hänen työskennellessään rannassa. Aamulla Jouni soitti luottosuunnittelijalleen Aki Maskoselle ja kertoi ajatuksesta. Aki ei yllättynyt ollenkaan, mutta oli kiitollinen, että ei ole Jounin henkilääkäri vaan luottosuunnittelija. 

Ensimmäiset kuvat kappelista yhdistettynä suunnittelija Aki Maskosen innostukseen, saivat Jouni Nesteen vakuuttuneeksi siitä, että hanke viedään maaliin. ”Kappeli sopi mielestäni tähän nykyiseen maailmankuvaan, joka on hyvin rauhaton monella eri tavalla”, Jouni Neste toteaa.

Ranta, johon kappeli rakentuu, on ollut merkittävän kaupankäynnin ja puiden uittoreitin varrella. Noin 150 vuotta sitten alkoi rannalle muodostua merkittävää teollisuutta ja se on ollut teollisuuden käytössä siitä alkaen.

Nykyteollisuus ei tarvitse rantaa eikä järveä omaan toimintaansa. Ranta järvineen ehti olla teollisuuden käytössä reilut 100 vuotta. ”Päätimme palauttaa rannan mahdollisimman alkuperäiseen muotoon ja teimme kunnostussuunnitelman vuonna 2012”, sanoo Jouni Neste

Työ on ollut poikkeuksellisen palkitsevaa ja on nyt loppusuoralla. Suurimmat työt on varmasti saatettu loppuun vuoteen 2026 mennessä.

Ranta-alueen ennallistamistyöt on tehty ilman tukia ja ulkopuolista rahoitusta ja on sitä kautta edennyt omalla painollaan. Rannan ennallistamishanke on tähän asti kustantanut ilman rakentamista n. 350 k.

”Kulkurin kappeli nimi tulee ajatuksesta, että meissä kaikissa on vähän kulkurin verta ja mieltä ja ne kellä sitä ei ole, niin haluaisivat sitä”, kertoo Jouni Neste.

Kulkurin kappeli on tarkoitettu ihan kaikille ja jokaiselle elävälle ja elämää puolustavalle. Aatteeltaan kappeli on ekumeeninen, eikä edusta vain yhtä uskoa. Se on siis suvaitsevainen, avoin, yhteisöllinen ja kaikkea elämää kunnioittava.

Kappeli on tiettävästi Suomen ensimmäinen sisävesikappeli. Vastaavaa kappelia ei Ruovedellä tällä hetkellä ole, viimeisin rakennettu kirkollinen kappeli on Ruoveden hautausmaan siunauskappeli, joka on rakennettu noin sata vuotta sitten. Se on valmistunut 1928.

”Suurin toiveeni on, että Kulkurin kappeli antaa aina kävijälle enemmän kuin ottaa, että siellä käydessään jokainen kokee saavansa ja löytävänsä jotain uutta sekä rauhaa itselleen ja ympäristölle”, Jouni Neste toivoo. 

Ohjeena Kulkurin kappelin käyttäjille on se, että kaikki kokevat kappelin omakseen ja huolehtivat ja pitävät sitä kuin omaansa. Esim. oveen ei tule lukkoja eikä aukioloaikoja ole. Rantautua voi veneellä, voi saapua kävellen. Porttien ollessa auki autolla.

Kulkurin kappeli toivottaa vieraat, niin läheltä kuin kaukaa, lämpimästi tervetulleeksi nauttimaan rannan kauneudesta sekä upean ja ainutlaatuisen kappelin tarjoamasta paikasta rauhoittua ja hiljentyä.